Siirry pääsisältöön

Hiljaa hyvä tulee

Moikka!


Tänään tiedossa on jotain uutta 💜, jotain vanhaa 💚 ja jotain lainattua 💛.

Heti hypätään ajassa taaksepäin. Alkuvuodesta suunnittelin tekeväni Vanhan Rauman talojen värisiä korvakoruja myyntiin. Tätä varten kiersin kuvaamassa Vanhan Rauman taloja. 

Samaa harmaata keliä näköjään oli tuolloinkin. Puuh!

Jotain Uutta 💜 

  - Korvakorupahvin tarina

Korvakorut, tarvitsivat myös korupahvin. Tavoitteenani oli tehdä persoonallinen, pystyssä pysyvä ja avattava korupahvikortti, jossa voisi näkyä jollain tapaa Rauma.  

Samoihin aikoihin visualistiopinnoissani oli aiheena näyteikkunat. Opettaja kertoi meille eräästä yrityksestä, joka oli keksinyt hyödyntää ihmisten uteliaisuutta markkinoinnissaan. Heidän näyteikkunoihin oli tehty lähes kokonaan peittävät teippaukset. Poikkeuksena oli pieni reikä teippauksessa, mikä toimi tehokkaana uteliaisuuden herättäjänä. Ohikulkijat kurkistelivat reiästä sisälle myymälään 😊. Tämän tiedon inspiroimana keksin piirtää korupahviini ikkunan, josta näkyisi RauMarin korvakorut. Tuumasta toimeen, minullahan oli sopivasti valmiina kuvia kännykässä Vanhan Rauman talojen ikkunoista. Valokuvien perusteella päädyin piirtämään suhteellisen pelkistetyn ikkunamallin, joka on samanlainen, kolmiosainen, kuin rakkaassa lapsuudenkodissani. 

Prototyyppi. Uteliaisuus herää -kuka talossa asuu?
💙💚💛💜

 Lapsuuden kodin pienoismalli savikurssilta




Loppujen lopuksi jouduin tyytymään korupahvissa umpinaisiin ikkunoihin kustannussyistä. Pyysin painotaloilta tarjouksia korupahvikortista ikkuna-aukolla, mutta tätä varten teetettävä ikkuna-stanssi oli hirveän kallis, joten se jäi toteuttamatta - toistaiseksi.

Sitten alkukesään. Alkukesästä tehtyäni Pitsisydän-korvakoruja myyntiin iltatoreille, eräs tuttu ehdotti, että tarjoaisin näitä myyntiin Pits-Priia -myymälään. Häpeäkseni en tiennyt mitään koko myymälästä. Googlettamalla osoite selvisi helposti. Samalla huomasin jotain uskomatonta! Korupahvitaloni ikkunamalli on Pits-Priia Pitsimyymälän ikkuna! Miten en ollut sitä aiemmin huomannut? Korvakorujen ikkunapahvi liittyikin sattumalta kiinteästi nyplättyyn pitsiin.


PITSIMYYMÄLÄ Pits-Priia

Jotain vanhaa 💚


Heinäkuussa sydän jännityksestä pamppaillen ja Pitsisydän-korvakorut kassissa astelin Pits-Priia Pitsimyymälään (Kauppakatu 29). Hieman nolona kerroin tarinani ja esittelin korvakorupahvini korvakoruineen. Sain lämpimän ja iloisesti yllättyneen vastaanoton. Henkilökunta jakoi mielellään tietoutta talon historiasta ja Pits-Priian toiminnasta. Pitsimyymälästä löytyy myynnistä nypläystarvikkeita ja valmiita upeita töitä (yllä linkki heidän sivuilleen) ja kesäaikaan vierailijat saavat seurata pitsin nypläystä. Vierailuni päätteeksi kerroin, että haaveissani oli tehdä aidolla nyplätyllä pitsillä kuviointeja uusiin korvakoruihin. Kysyinkin, että olisiko olemassa sydänteemaan sopivaa nyplättyä pitsiä, jota voisin käyttää koruissani. Suureksi ilokseni pienen etsinnän päätteeksi löytyi Järtta-pitsi 💜. Kaunis selkeä sydänkuviointi ja teemaan sopiva, aito, pitsi - Raumalta. Voisiko parempaa olla? Alla kuvassa pieni pala Järtta-pitsiä.

Sydämelliset kiitokset Pits-Priialle!


Itse en ole koskaan nyplännyt. Sivusta seuranneena, olen todennut, että se ei ole helppoa. Nyplätty Pitsi on Rauman ylpeys - ansaitsee se pienen tiivistelmän historiastaan.

Jotain lainattua 💛


Raumalla pitsin nypläyksellä on pitkä ja merkittävä rooli kaupungin historiassa. Nypläys alkoi täällä jo 1600-luvulla. Raumanpitsin kultakausi ajoittui 1700-luvun lopulta 1840-lukuun. Tuona aikana melkein kaikki kaupungin naiset osasivat nyplätä. Moni hankki elantonsa nypläämällä. Raumalainen pitsinnypläys eroaa muun Suomen nypläyksestä hienomman lankansa ja pitsien korkeamman laadun puolesta. Raumalla pitseillä on omat nimet, jotka on annettu joko kuosin, mielikuvan tai nyplääjän nimen perusteella.
Lähde; P. Lehmuskallio, A. Tanhuanpää: Rikas rakas Vanha Rauma; 2001.

  
Nyt vihdoin syksyn jo pitkälle ehdittyä, olen toteuttanut tuon kesäisen haaveeni Järtta-korvakoruista. Ensimmäinen Järtta-korvakorupari pääsi ystäväni myötä Rauman Nuorkauppakamarin 60-vuotistervetulojuhliin 💖 syyskuussa.


Järtta-korvakorut kauniilla pitsikuvioinnilla ja valmis korupahvi


Hiljaa hyvä tulee. Kaikella on oma aikansa ja paikkansa. Mennyt vuosi on ollut työntäyteinen, mutta joukkoon on mahtunut iloisia kohtaamisia ja yllätyksiä. Perheen, työn, opiskelun ja yrittäjyyden yhdistäminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista 😊. Mulla on siitä nyt mustaa valkoisella. Markkinointiviestinnän visualistin ammattitutkinto-todistus on nyt piirongin päällä. (Siitä riittänee kerrottavaa ihan oman postauksen verran). 

Kunhan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja ottaa asiat yksi kerrallaan hoitoon, niin kyllä se siitä. Enemmin tai myöhemmin. Näillä tarinoilla ja ajatuksilla toivotan Sinulle rauhaisaa joulun alusaikaa! 


Terkuin Mari







Kommentit