Siirry pääsisältöön

Hurraa-huuto naisille!

Moi!

Ja iso sydän kaikille, jotka tänne yhä löytävät! Kiitos!

LOMA ON IHMISEN PARASTA AIKAA :)
Elossa ollaan, vaikka täällä blogin puolella, on ollut ihan kuollutta hävettävän pitkän aikaa. Olen vetänyt vähän happea alkuvuodesta. Mennyt vuosi oli kovin kiireinen yhdistelmä opiskelua, yrittäjyyttä, leipätyötä ja perhe-elämää. Joten alkuvuoden rauhoitin akkujen lataamiseen mm. lomaillen.


Sitten otsikon hurraa-huutoon naisille! Tällä viikolla vietetään kansainvälistä naistenpäivää, joten nyt on hyvä aika julkaista virallisesti uudet korvakorumallit ja kertoa hieman niiden taustoista. 

Kuten osa teistä saattaa muistaa, niin olen nimennyt osan RauMarin korvakoruista söpöillä naista kuvaavilla lempinimillä kuten Pimu ja Typy.

RauMarilta tuli myyntiin ennen joulua viisi uutta korvakorumallia. Nämä uutuudet nimesin, aiempaa linjaani jatkaen, naisten etunimillä, joilla on kaksoismerkitys: Lempi, Helmi, Sisko, Hertta ja Ilona. Uudet korvakorut koostuvat sydämistä, joten niiden nimet liittyvät rakkauteen, jota sydän symboloi. Kas tässä he ovat, omilla pienillä ajatuksillani höystettyinä:
LEMPI, rinnassa roihuavalle rakkaudelle.

SISKO, olemme samasta puusta, tuetaan toisiamme -rakkaudella siskoilleni.


HELMI, sä oot ihan helmi!


HERTTA, herttaisia sydämiä just Sulle herttainen!



ILONA, tuot niin paljon iloa mulle!


Syynä tällaisiin nimiin, on myös se, että haluan naisyrittäjänä ja äitinä antaa pienen hurraa-huudon meille naisille. Haluan muistuttaa, että jokainen meistä on arvokas, ainutlaatuinen ja riittävän hyvä omana itsenään. Nykypäivänä se unohtuu meiltä liian usein tai ainakin minulta itseltäni.

Lisäksi korvakorut ovat naisten oma juttu, jotka korostavat naiseutta kauniisti. Korvakoruilla saa tuotua vaihtelua tai viimeisen silauksen asuun. Monesti tykkään viimeistellä asuni yhteensopivaksi kokonaisuudeksi, josta saan lisäpotkua päivääni ja hymyni herkemmälle. Hymy tarttuu ja on paras ja halvin kauneuskikka maailmassa 😍 😍 😍 !

Ihanat ajattomat korvakorut ovat lahjojen parhaimmistoa. Niillä on helppo ilahduttaa itseä tai muita ihania naisia. Mielestäni korvakorut ovat oiva matkamuisto, joiden avulla voin palata ihaniin lomatunnelmiin aina uudelleen!

Hymyillään, kun tavataan.


Hurraa naisille! Ja oikein ihanaa naistenpäivää kaikille ihanaiset!  

💜:llä Mari

 

Kommentit